Lapin vaellusten reissupäiväkirjat

Kiilopää-Saariselkä 2017

Perjantai 7.7.

Innokas 17 hengen vaellusporukka kokoontui iltakahdeksalta kirkkoaukiolle, rinkat bussiin ja pakollisen yhteiskuvan jälkeen alkoi matka kohti Kiilopäätä. Kymmenen nurkilla pysähdyttiin iltapalalle Jalasjärven Nesteelle, jonka jälkeen itse kukin yritti löytää vähiten epämiellyttävää asentoa nukkuakseen.

Lauantai 8.7.

Pietarsaaressa hyppäsi toinen bussikuski pois päivänsä tultua täyteen. Kyytiläiset venyttelivät puutuneita jäseniään ja käänsivät kylkeä. Horros katkesi kolmen nurkilla ABC Tupoksella, pieni pissatauko ja matka jatkui taas. Aamupalaa syötiin Napapiirillä seitsemän maissa, on se hyvä ettei arkirytmi katoa lomallakaan! :D Eipä tarvinnut pitkään ajella eteenpäin, kun ensimmäinen pikkuporotokka seisoskeli keskellä tietä. 200 kilsaa jäljellä ja takapenkin tuholaisetkin alkavat hyytyä..

Kymmentä vaille 11 saavutimme kohteen – Kiilopään retkeilykeskuksen. Rakkojen tyhjennykset ja täytöt, vähän ruokaa napaan ja täysi hyttysvarustus päälle. Rinkat painoi enemmän ja vähemmän, useimmilla enemmän, matka taittui kuitenkin reippaasti. Niilanpäälle matkaa tuli 3,9 km, aikaa meni puolisentoista tuntia. Teltat pystyyn ja päivätorkuille! :) Iltapäivä ja ilta kuluivat nuotiolla istuskellessa, lähimaastoon retkiä tehdessä, maisemista nauttiessa, ei ollut kiire mihinkään.. Niilanpään taisi huiputtaa aika moni seurueesta, innokkaimmat lapset käveli takaisin Kiilopäälle saakka. Pari lumiukkoa tuli tehtyä ja Timo taisi käydä lammessa uimassakin, hrrrr.. hyttysiä oli päiväsaikaan siedettävästi, mutta iltapalalla olivat selvästi ihmisverta vailla.. sää suosi meitä, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta, leppoisa tuulenvire kävi, aika tuntui pysähtyvän, täydellistä! <3

Sunnuntai 9.7.

Aamukahdeksalta aurinko herätti hiljalleen telttakunnat ylös ja aamupalan tekoon. Puurot napaan ja tavarat rauhaksiin kasaan. Puoli yhdeltätoista retkikunta lähti Niilanpäältä kohti Rautulampea, edessä oli 7,5 kilometrin taival. Onneksi matkalla kävi tuulenvire, joka viilensi matkantekoa. Neljä ja puoli tuntia käveltiin, syötiin, luomouduttiin, juomataukoiltiin, ihasteltiin, kiivettiin ja laskeuduttiin pitkin tunturin rinteitä ennen kuin saavuttiin seuraavan yön leiripaikalle. Nyt oli hyttysiä!! Pari hurjinta molskahti uimaan lampeen, kalamiehet ja -pojat hajaantuivat ympäri lampea koittamaan onneaan. Pari taimenta tuli saaliiksi! Päiväunet jäi tällä kertaa kovin lyhyiksi, teltassa oli kovin hikinen lämpötila. Rautulammella sai kyllä olla somen ulottumattomissa, kuuluvuuksia ei ollut yhtään.

Maanantai 10.7.

Aamupalan jälkeen väki hajaantui päiväretkilleen, osa lähti lunta ihmettelemään, osa Kutturapäille, osa vaan vetreyttämään jäseniään. Aurinko paistoi kuumasti ja hyttysiä oli puurajalle asti tsiljoonittain. Iltapäivällä alkoi kerääntyä uhkaavan näköisiä pilviä tunturien päälle ja aika vauhdilla ne teltat ja räjähtäneet rinkat saatiin kasaan. Oli aika huikea kokemus, kun tuuli yltyi puhaltamaan voimalla ja sade piiskasi. Tulipahan testattua, että Rautulammen päivätupaan mahtuu nippanappa 17 partiolaista rinkkoineen. Paisteltiin enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä lettuja aikamme kuluksi, pari litimärkää seuruetta saapui myös säänsuojaan. Puoli yhdeksältä sade taukosi ja päästiin jopa puoli tuntia ennen suunniteltua aikaa lähtemään yötaipaleelle. Hyttysiä oli taas aivan järjettömästi, tuuli oli tyyntynyt. Jännityksellä odotimme montako kilometriä edessä oli, kyltissä luki 8 kilometriä, tuvan seinän kartassa 7,4 km ja omat kartat näytti vielä lisää vaihtoehtoja. Matkanteko oli melko märkää, pieniä puroja oli jatkuvasti ylitettävänä. Kilometri ennen Luulampea tuli vastaan vähän isompi puro, joka vaati yhteistyötä että saatiin väki suhteellisen (vain 5 kenkäparia sai Lapin kasteen) kuivana toiselle puolelle. Vähän ennen puolta yötä saavuttiin melko uupuneina Luulammelle 6,8 kilometrin taivalluksen jälkeen. Täydellisesti ajoitettuna oli jälleen teltat pystyssä juuri ennen sateen alkamista. Kuivaa vaatetta päälle, vaakatasoon ja rauhoittavaa sateen ropinaa kuuntelemaan, hyvää yötä! Keskiyön aurinkoa ei päästy näkemään, mutta aika monta itsensä ylittämistä koettiin.

Tiistai 11.7.

Lepopäivä! Käytiin ihmettelemässä kiehuvaa hiekkaa (=huikean hieno lähde) ja lähikurua, muuten päivä kului leväten ja syöden, syöden ja leväten. Teltassa oli kerrankin mahdollista torkahtaa ennen lämpöhalvausta. Todettiin yrityksen ja erehdyksen kautta, että lettujen paistoa ei kannata edes yrittää muulla kuin trangian teflonpannulla.. illalla istahdettiin hetkeksi yhteiselle iltanuotiolle, jokainen sai kertoa jonkun erityisen hetken tästä vaelluksesta. Valinnan vaikeus taisi tulla lähinnä siitä, että minkä hetken sitä valitsisi niiden useiden joukosta.

Keskiviikko 12.7.

Aamulla oli aikainen herätys, teltat saatiin kasaan juuri ennen ensimmäistä sateen ropinaa. Matkaan päästiin kuitenkin kuivina ja hyvin maltillisen 4 kilometrin päivämatkan jälkeen saavuttiin viimeiselle telttayöpaikalle Rumakuruun. Lounaan valmistumista odotimme jännityksellä synkkien pilvien lähestyessä kovaa vauhtia, pieni sadekuuro siivitti ruokalepoa. Taivaan vähän seljettyä lähdimme kiipeämään Rumakurun reunaa ylös, teinitkin saatiin houkuteltua mukaan toimivan nettiyhteyden varjolla. Hyttysiä ei ollut nimeksikään tällä kämpällä! Loppupäivä kului tuvan terassilla istuskellessa, tänään taisi tulla puhuttua välillä jopa ihan asiaakin. Teinit pelasivat sisällä korttia ja puhuivat siansaksaa. Ilma muuttui sumuiseksi, ei oikein tiennyt satoiko vettä vai oliko muuten vaan ilman kosteuspitoisuus 100%. Vähän haikeaa ajatella, että edessä on viimeinen telttayö, mutta toisaalta huominen sauna, suihku ja puhtaat lakanat alkavat kuulostaa melko houkuttelevilta!

Torstai 13.7.

Sade ropisi teltan kattoon koko yön, taukosi hetkeksi ja alkoi taas uudelleen. Aamupalat pöytään ja muutama kipuaminen Vävypään rinteille selvittämään kadonneen paketin salaisuutta ja mahdollisuutta aikaisempaan sisäänkirjautumiseen. Väkeen tuli heti liikettä, kun selvisi että majapaikka on heti valmiina meitä varten! Aurinkokin alkoi pilkahdella pilvien välistä ja tälläkään kävelypätkällä ei saatu vettä niskaan. 5,6 kilometriä haaveiltiin pizzasta, saunasta ja puhtaista vaatteista. Yhden pintaan saavuttiin Kuukkelin Porakkaan, haettiin evästä kaupasta ja majoittauduttiin. Oi että miten hyvältä tuntui peseytyä kunnolla lämpimällä vedellä! Kun ihmismäinen olotila oli jälleen saavutettu, oli aika suunnata pizzalle, nuudeli- ja pussimuonakiintiöt oli itse kullakin täynnä. Illalla sänky kutsui melko aikaisin.

Perjantai 14.7.

Osa porukasta suunnisti aamupalalle Pirttiin, osa söi kämpillä jääkaapin antimia. Kymmeneltä lapset valloittivat Angry Birds Activity Parkin, osa aikuisista suunnisti katsomaan kauniita sumumaisemia Kaunispään huipulle. Munkkikahvit olivat maineensa veroisia! Lounaan jälkeen lähdimme juuri remontin jälkeen avautuvaan kylpylään, taisin olla naisten saunan ensimmäinen löylynheittäjä! Vähän oli remonttimiehillä vielä hommat kesken, miesten vessoista puuttui lukot, naisten pukuhuoneesta hanat lavuaarien päältä, vähän listoja, laatoitusta ja pistorasioita sieltä sun täältä.. saunassakaan ei varpaat palelleet enää kolmannella kerralla! Illalla kokoonnuimme Ravintola Pirttiin viimeiselle yhteiselle aterialle. Nyt oli kyllä sekä palvelu että ruoat kohdillaan, mielettömän herkullista! Aikuisväki istui vielä tovin kämpillä naurusta kippurassa ennenkuin oli aika kallistaa pää tyynyyn.

Lauantai 15.7.

Aikainen aamuherätys, aamupalaa ja huoneiden siivousta ohjelmassa. Bussi saapui puoli kahdeksalta pihaan ja varttia vaille 9 pääsimme aloittamaan kotimatkan.

Ensimmäinen pysähdys Joulupukin pajakylässä, toinen Kemissä, kolmas Kalajoella ja neljäs Seinäjoella, josta napattiin toinen bussikuski kyytiin. Matka kului torkkuen, somettaen, kutoen, pelaten, höpöttäen, mitä näitä nyt on.. Kirkkoaukiolla oltiin puoli yhdeltätoista illalla, kotijoukot odottivat meitä siellä jo malttamattattomina! Allekirjoittaneen lapsilla tuntui olevan asiaa ainakin 3 viikon edestä! Mahtava reissu, mutta on se ihana palata kotiinkin.. <3

Kuvia

 

Ylläs-Levi 2019

PERJANTAI 28.6.

 Ensimmäiset aloitti lähtölaskennan whatsappissa eilen klo 19.30, enää 23h30min lähtöön.. :D Rinkkoja on viimeiset päivät ja tunnit pakattu ja purettu, viilattu ja säädetty, säätiedotusta on tutkittu pelon- ja kauhunsekaisin tuntein, kuinka paljon sitä vettä onkaan luvassa ja mille päivälle? 

Vihdoin vähän ennen seitsemää bussi kaartoi kirkkoaukiolle ja jännittyneet vaeltajat pääsivät aloittamaan matkansa. Alkumatka sujui höpötellessä niitänäitä, ensimmäinen pysähdys koitti kymmenen maissa Vaasassa, jossa toinen bussikuskeista sai päivän hommansa pakettiin. Vaasan jälkeen yksi jos toinenkin yritti löytää bussinpenkillä vähiten huonoa asentoa, jossa voisi torkahtaa. 

Kahdelta oltiin saatu matkaa taitettua jo Tupokseen asti ja porukka havahtui horroksestaan tauon ajaksi. Kemissä tankattiin auto ja Pellossa juotiin aamukahvit, matka oli sujunut niin joutuisasti, että hetki jouduttiin odottelemaan kuppilan aukeamista. 

Vähän ennen yhdeksää kurvattiin Jounin kaupalle vielä viimeisille makkaratäydennyksille ja siitä Ravintola Hallaan lounaalle. Lounaspaikassa nautittiin vielä viimeisistä sivistyksen rippeistä ja katseltiin miten vesisade ulkona yltyi. Lopulta heitettiin (noh, kammettiin vaivalloisesti toisten avustuksella) rinkat selkään ja sadesuojat mahdollisimman tiiviisti siihen päälle ja lähdettiin matkaan kellon ollessa 10.45. Vesisade taukosi tovin kuluttua ja aurinko alkoi paistaa, kunnes musta pilvi lähestyi meitä uhkaavasti ja kasteli kunnolla. Pari välähdystäkin näkyi, ukkonen jyrisi ja tovin tuli rakeita. Yhtä nopeasti kuin saderintama saavutti meidät, se meni myös ohi ja taas paistoi aurinko kuivattaen vaatteita (ulkoapäin toim.huom.). Matka alkoi painaa todenteolla ja niinpä jakauduimme kahtia, nopeisiin ja hitaisiin vaeltajiin. Pieniä taukoja pidettiin tasaisin väliajoin, matka eteni hitaasti mutta varmasti. Hyttyset ja mäkäräiset toivottivat meidät tervetulleiksi aina kun pysähdyttiin, vaikka niitä kuulemma oli vielä varsin maltillisesti.

Neljän maissa viimeisetkin vaeltajat saapuivat Kotamajalle, ensimmäisen yön leiripaikalle. Telttoja alkoi nousta tuvan pihapiiriin, päivällisten tuoksu alkoi leijailla ilmassa ja väsyneet vaeltajat alkoivat taas elpyä elävien kirjoihin. 

Reippain nelikko+kaksikko lähti vielä iltakävelylle huiputtamaan Kukastunturia – kyllä, huipulla tuulee! :D yhdelle jäi vielä menohaluja tämänkin jälkeen, jotka karistettiin Lainiotunturin rinteille. Päivän taipaleen pituudeksi kirjattiin 12 kilometriä plusmiinus poronkusema, ei ne kilometrit täällä pohjoisessa oo niin justiinsa.

Kolottavin koivin ja väsynein silmin yksi toisensa jälkeen siirtyi teltan uumeniin makuupussien lämpöön.

 

SUNNUNTAI 30.6.

Aamu valkeni sangen raikkaan yön jälkeen aurinkoisena. Aamukahvit ja -puurot lämmittivät mukavasti ja teltatkin saatiin vielä nippanappa survottua takaisin rinkkoihin. Ei-niin-kevein askelin lähdimme taittamaan taivalta kohti Pyhäkotaa. Matka taittui reippaaseen tahtiin, maasto oli kevyttä kulkea. Puolessa välissä matkaa lounastauko ja Pyhäjärven laavulla kahvitauko, kunnes päivän 9 kilometrin tinki oli täynnä, nopeammin kuin osasimme arvatakaan. 

Hyvin rutinoitunein ottein telttakylä nousi pystyyn ja nuoriso-osasto valloitti kodan. Lähistöltä löytyi lähde, ihanaa raikasta vettä! Iltapäivä kului ruokaa valmistaen (jotkut söivät pussimuonaa, toiset pizzaa), maisemista ja tunnelmasta nauttien. Illan aikana kalamiehet siirtyivät Pyhäjärven rantaan kokeilemaan onneaan, kalattomat kaverit keskittyivät lähinnä lettujen paistoon. Tänään saatiin nauttia poutaisesta päivästä, valmistautuen huomiseen sadepäivään. Taas ollaan päivä lähempänä kuolemaa. :D

 

MAANANTAI 1.7. 

Yö oli huomattavasti edeltäjäänsä lämpimämpi ja ennustettu sade alkoi aamuseitsemältä. Koska kiire ei ollut minnekään, niin kylkeä sopi kääntää vielä kerran jos toisenkin, rauhallista sateenropinaa kuunnellen. Tänään luvassa on siis lepopäivä, eikä tarvitse liikkua kuin vessaan, taitaa olla lapsien ruuanlaittovuoro.

Koko päivän satoi tasaisesti vettä, välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Osa kävi sadetta uhmaten vielä kalastamassa, osa lähti “pikkukävelylle” ja saapuivat 2 tuntia myöhemmin takaisin. Päiväunet maistuivat ja ruokaa laitettiin antaumuksella, pari kaveria kävi järvessä. 

Yö oli varsin lämmin ja nihkeänkostea.

 

TIISTAI 2.7.

Niin se koitti taas aamu, puuroa ja kahvia rutiinilla kehiin. Keli oli edelleen harmaa ja suhmuinen, vaikkei vettä varsinaisesti kunnolla satanutkaan. Odottelimme päivän kirkastumista lounaaseen asti Pyhäjärvellä ennen kuin lähdimme matkaan.

Ilmeisesti lepopäivä oli tehnyt tehtävänsä ja rinkat oltiin syöty kevyiksi, sillä matkaa taitettiin hurjaa vauhtia! No, maastokin oli kyllä tasaista (ja tylsää) tietä, joten eipä tuo mikään ihme ollut. Tunnissa ehdittiin jo puoliväliin asti ja pidettiin reilun mittainen kahvitauko. Toinen tunti ja oltiin perillä, vajaa kymmenisen kilometriä takana! Aurinkokin pilkahteli välillä ja nostatti sekä tunnelmaa että selkien kosteustasoa. 

Telttapaikat löytyi jokaiselle ja litimärät teltat saatiin pystytettyä, tuulen ja auringonpaisteen ansiosta ne kuivuivat hämmästyttävän nopeasti! Nuoriso-osasto valloitti jälleen kodan ja jätti meidät vanhuksen itikoiden armoille. Välineurheilu pelasti jälleen, kun miehet kerääntyivät katsomaan kenellä on hienoin (hyttysenkarkotus)vehje. :D 

Iltasella suoritettiin vähän maastontiedustelua huomista varten ja todettiin, että itikoita riittää huomisellekin taipaleelle…

 

KESKIVIIKKO 3.7.

Päivät jatkuvat samanlaisina, aamupuurot nassuun ja teltat kasaan. Hyvä tuuri jatkui, taivas pysyi harmaana mutta kuivana. Paikallinen Finnhems (Saukkonen) kutsuttiin aamulla paikalle ja haljennut peukalo teipattiin kasaan (laastarilla :D), se onkin tainnut olla ainoa tapaturma tällä reissulla tähän mennessä, kopkopkop.

Liikkeelle päästiin hyvissä ajoin, ensin vastaan tuli itikkaista mutavelliä, sitten pitkospuut, jonka jälkeen noustiin Homevaaran rinnettä ylös. 

Puolessa välissä taas lounastauko, kukaan ei halunnut ottaa matkan varrella nähtyä kyykäärmettä lisämausteeksi omaan ateriaansa, kumma juttu.

Muusanlammille päästyämme todettiin, että nyt on melko kivikkoista maastoa leiriytymiseen. Nopsajalkateinit lähtivät 3 kilometrin päähän suorittamaan maastontiedustelua, josko Merkkisen laavulta löytyisi huussia, jotta plan b voitaisiin ottaa käyttöön. Ja löytyihän se, lisäksi komea iso laavu ja jonkun matkan päässä tanssiva lähde! Joten ei muuta kuin rinkat takaisin selkään ja huomisen päivämatkaa lyhentämään. 

Merkkiseltä löytyi teltoille tilaa vaikka millä mitalla, hieno suunnitelman muutos! Päivämatkaksi kertyi tänään reipas 12 kilometriä, hienosti matka taittui jokaiselta!

Koko porukka mahtui näppärästi laavun sisälle, joten iltaa vietettiin nuotioon tuijotellen ja levottomia jutellen. Levin riemut siinsivät jo useamman silmissä, erityisesti odotamme saunaa ja ravintolaruokaa.

Ilta päätettiin perinteiseen “mikä on ollut tähän mennessä paras hetki vaelluksella”-kierrokseen sekä sisaruspiiriin.

“Tää ystävyys ei raukene vaan kestää ainiaan,

On suuri silloin riemumme kun jälleen kohdataan.

Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.

Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.”

Illalla nukahdettiin luontoäidin omaan tuutulauluun, sateenropinaan.

 

TORSTAI 4.7.

Koko yön satoi vettä, kunnes aamuseitsemältä tuli aika herätä ja sade taukosi. Rinkan pohjilta kaivettiin vielä viimeiset aamupuurot ja suoritettiin leirinpurku vielä viimeisen kerran. Matka kohti Kätkätunturia sai alkaa!

Alkumatka sujui joutuisasti leveää baanaa pitkin, kunnes saavuttiin kivikkoiselle, mutaiselle ja itikkaiselle ylämäkipätkälle. Reidet huusi hoosiannaa ja vähän väliä pysähdyttiin hetkeksi haukkomaan happea, kunnes….. ihan huikeat maisemat avautuivat joka puolelle! Puuraja jäi taakse ja itikat hävisivät (hyytävän) tuulen mukana. Koko ajan kuului “katokatokato, vaaaauuuuu, ihan mieletöntä!” Oli siis erittäin hyvä ajatus kiivetä alkuperäisen suunnitelman vastaisesti tunturin yli, kyllä ne maisemat korvasivat kiipeämisen vaivan!

Kätkätunturin huipun laavulla pidettiin reissun viimeinen lounastauko ja tunturin korkeimmalla kohdalla Isolaella (505m) poseerattiin yhteiskuvassa Levin jo näkyessä taustalla. 

Alamäki ei ollut yhtä paha kuin ylämäki, vaikka askeleensa saikin asetella tarkasti ja pitää kunnon turvavälit. Askel kerrallaan Levi läheni ja voi sitä riemua kun saavuimme keskelle sivistystä!

Lapset jäivät vartioimaan Alppimajojen eteen rinkkoja, kun aikuiset kävivät hakemassa bussista puhtaita vaatteita ja kaupasta lasten piiiiiitkien toivomuslistojen mukaiset snackit.

Saunat vikkelästi lämpeämään ja pesulle! Aaaaaahh, eipä ole pitkään aikaan tuntunut suihku, sauna ja puhtaat vaatteet yhtä hyvältä! Rentoutunein ja puhtain fiiliksin vielä kohti pizzoja/burgereita, jonka jälkeen useampi taisi löytää itsensä nuokkumasta sohvalta.. :D

 

PERJANTAI 5.7.

Aamulla herättiin pehmeästä ja lämpimästä sängystä, vettä aamukahviin tuli hanasta ja aamupalatarvikkeet sai ottaa jääkaapista! Osa kävi vähän monipuolisemmalla aamupalalla Sokos hotelsin tapaan.

Päivä sujui jokaisen toiveiden mukaisesti – fatbikelenkkeillen, gondolihissillä matkaten Levin huipulle, kylpylässä lilluen, shoppaillen, minigolfaten, leväten jne. 

Iltaseitsemältä keräännyttiin Ravintola Kiisaan nauttimaan viimeinen yhteinen ateria, olipa herkullista!

Illalla tavaroiden pakkaamisen jälkeen köllähdettiin vatsojen viereen nukkumaan, jotta jaksetaan huomenna istua taas bussissa.

 

LAUANTAI 6.7.

Niin se lähenee tämänkin reissun loppu, vaikka loputtoman pitkä bussimatka onkin edessä. Kahdeksalta istahdimme Tuomisen linja-auton kyytiin ja matka kohti etelää saattoi alkaa.

Ensimmäinen pysähdys tapahtui Rovaniemellä, jossa lippukunta tarjosi matkalaisille munkkikahvit. Siitä jatkoimme matkaa kohti Iin Autokeidasta, jossa nautimme lounasta. Myös Kokkolan Shell toimi taukopaikkanamme, Seinäjoella nappasimme kyytiimme tuoreen kuskin, viimeinen kahvitauko vietettiin Juustoportilla. Taisi itse kullakin olla jo kotiinpaluu mielessä, sillä bussi oli melko lailla hiljainen.

Vihdoin puoli kymmeneltä kaarsimme Pappilan pihalle, jossa kotijoukot ottivat vaeltajat avosylin vastaan!

Kiitos vaellusseurasta jokaiselle, parin vuoden päästä nähdään taas! 😊