Säkylän Partio ry

Tule mukaan partioon!

Maja

Lippukunnalla on oma retki- ja leireilykäyttöön tarkoitettu Maja Kolvaassa. Majalta löytyy jääkaappi, hella, kahvinkeitin, mikro ja astiat kuudelle. Kesällä 2016 pihaan valmistui porakaivo. Veden laatu on kaiken puolin muuten moitteetonta mutta mangaanin arvo ylittää jonkin verran suositukset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muutti suosituksiaan pari vuotta sitten mangaanin suhteen ja nykyään ei suositella runsasmangaanista vettä pysyvänä juomavetenä. Joidenkin tutkimusten mukaan pysyvänä juomavetenä käytetty runsasmangaaninen vesi saattaa olla yhteyksissä lasten käytöshäiriöihin ja älykkyyden kehitykseen.

Lisätietoa mm. THL:n sivuilta osoitteesta: https://www.thl.fi/fi/-/mangaani-on-terveysriski-juomavedessa

Johtajien kesken olemme aiheesta puhuneet ja tutustuneet aiheesta tehtyihin tutkimuksiin. Kaikki tutkimukset käsittelevät nimenomaan jatkuvaa pitkäaikaista juomavetenä käyttöä johon suosituskin perustuu. Täten tulimme siihen tulokseen, että veden käyttö on sen verran vähäistä keskivertopartiolaisen osalta, joten ainakin itse juomme ja käytämme vettä huoletta. Mikäli ette halua lapsenne juovan majan vettä, pyydämme teitä ilmoittamaan siitä meille ja pakkaamaan lapselle omat juomavedet mukaan.

Tammikuussa 2018 retkeilymukavuus lisääntyi huomattavasti, kun saimme Rosenlewin säätiön apurahan sekä partiovanhempien varainkeruun ansiosta majalle ilmalämpöpumpun.

Vuokraamme Majaa myös yksityisille, makuupaikkoja löytyy 2+2.

maja

tupa

keittiö

 

Screenshot_2014-11-14-21-15-42

Screenshot_2014-11-14-21-16-35

Majan vuokraus

M T W T F S S
Loading...
<< Previous | Next >>
  1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31  

Yllä olevasta kalenterista näet ajantasaisen varaustilanteen. Varaukset ja lisätiedot sähköpostilla sakylanpartio(at)gmailpistecom tai puhelimitse 050-3815696/Laura.