Tarina

Ella ja Esko tuntureilla

Oli tiistaiaamu ja Ella soitti innoissaan Eskolle. ”Moi! Joko sä oot pakannut! Mun rinkka painaa ihan hirveästi!” Puhelimen toisesta päästä kuului vaimea tömähdys ja Eskon parkaisu. ”Sori, mulla on vielä hommat ihan vaiheessa, ja makuupussikin tippui äsken suoraan päähäni ylähyllyltä. Onneksi se oli pehmeä, joten taidan säästyä kuhmulta.” Ellaa vähän nauratti, vaikka ei olisi saanut. ”Tarviitsä apua, mä voin tulla kyllä auttamaan?” Ella kysyi. ”Kiitos, mutta kyllä mä pärjään”, Esko vastasi ja jatkoi ”nähdään illalla!”

Illan tullen bussilastillinen partiolaisia kerääntyi vilkuttamaan kotijoukoille, matka kohti tuntureita alkaisi kohta. Jännitys hälveni nopeasti, kun bussi nytkähti liikkeelle ja iloinen puheensorina täytti auton. Toiset yrittivät löytää vähiten epämukavaa asentoa saadakseen edes hetken torkuttua. Matka oli kuitenkin pitkä, se tuntui Eskosta ja Ellasta pidemmältä kuin kaikki viikon koulupäivät yhteensä, vaikka taukoja pidettiinkin säännöllisesti.

Aamun sarastaessa alkoi matkantekokin tulla jo päätökseen, vihdoin! Rinkat heitetiin selkään ja hitaasti, askel askeleelta seuraavan yön majapaikka lähestyi. ”Kattokaa, tuolla on tupa!” Esko huusi. Askeleet kevenivät kummasti, ja viimeinen kilometri taittui ennätysaikaan. Ella etsi heti sopivan näköisen, tasaisen telttapaikan ja laski rinkkansa siihen. Innoissaan hän lähti tutkimaan autiotupaa.